Sisältöön | Selaa aloitteita | Ohje | Tulosta

Kevyenliikenteenväylä Siekkisentielle välillä Otsolankatu-Särkiojantie

Virrat Kuntalaisaloite
Julkaistu 
7.2.2019
Lähetetty kuntaan 
8.2.2019
Lähetetty kuntaan 
8.2.2019

Aloitteen sisältö

Ehdotan kevyenliikenteenväylän jatkamista Siekkisentiellä kohdasta, johon se tällä hetkellä päättyy eli Otsolankadun risteyksestä alkaen. Kevyenliikenteenväylälle olisi tarvetta Särkiojantielle saakka.

Siekkisentien varrella asuu lapsiperheitä ja tie on suosittu ulkoiluväylä. Alueella on myös vahvasti ratsastustoimintaa. Koska kevyenliikenteen väylää ei ole, jalankulkijat, pyöräilijät ja ratsastajat joutuvat jakamaan tien moottoriajoneuvojen kanssa.

Liikenne on vilkasta - autojen lisäksi tiellä liikkuu mopoja, mopoautoja ja maatalouskoneistoa. Hankalaksi autojen ja jalankulkijoiden yhteiselon tekee tien kapeus ja mutkaisuus. Mutkat ovat kaiken lisäksi jyrkkiä ja mäkisiä. Moni tienkäyttäjä ylittää nopeusrajoitukset. Tiellä liikkuu pieniä lapsia, ja vaikka heidän mukanaan olisikin aikuisia, lapset ovat aina arvaamattomia liikkeissään. Lasten ja muun kevyen liikenteen kulkeminen pitäisi turvata omalla kevyenliikenteenväylällä koko matkalla.

Yksi vaarallisimmista kohdista on junaradan alitustunneli, koska jopa kahden henkilöauton kohtaaminen on kesälläkin haasteellista. Sillan alle johtaa kummastakin suunnasta jyrkkä s-mutka ylämäestä, ja tämä kokonaisuus on todella vaarallinen. Näissä paikoissa kevyt liikenne jalankulkijoista ratsastajiin on täysin vailla suojaa - tähän asti onni on ollut myötä yhtä hevosta lukuun ottamatta. Autoilijalla ei ole mitään näköyhteyttä mutkan taakse, ja talvella äkillinen jarrutus tai väistö on suorastaan mahdotonta. Kaiken tämän vuoksi erillinen kevyenliikenteenväylä olisi välttämätön ennen kuin henkilövahinkoja sattuu. Oma alikulkutunneli takaisi tienkäyttäjien turvallisuuden junaradan kohdalla.

Vastuuhenkilö

Vastuuhenkilö ei ole julkaissut nimeään.

Tilaa sähköpostitiedotteet