Sisältöön | Selaa aloitteita | Ohje | Tulosta

Kotkassa katuvalojen tulisi palaa yöllä!

Kotka Aloite kunnallisesta kansanäänestyksestä
Julkaistu 
21.10.2018
Kerää osallistujia
Lähetetty kuntaan 
6.11.2018
Lähetetty kuntaan 
6.11.2018

Aloitteen sisältö

Kotkassa oleva yksi suuri epäkohta on se, että katuvalot eivät pala arkiöisin, viikonloppuisin kyllä.

Hämmennystä ihmisissä aiheuttaa myös se, että katuvalot palavat joskus päivällä.

Selitystä tai logiikkaa tälle toiminnalle ei ole.

Kaupungin edustajat ovat usein vedonneet säästöihin miksi katuvalot eivät öisin voisi palaa.

Perustelu itsessään on täysin kestämätön: ensinnäkin siksi, että Kotkan kaupunki teki vähän aikaa sitten isot investoinnit led lamppuihin katuvaloissa jotka kuluttavat vähemmän energiaa.

Toiseksi jos valot eivät pala yöllä, niin ei ole suotavaa että ne palaisivat päivälläkään.

Valojen puute yöllä aiheuttaa sen, että rikollisuuden uhka kasvaa koska pimeällä rikoksia voidaan tehdä pienemmällä riskillä jäädä kiinni kuin jos on valoisaa.

Myös mahdollisuus joutua onnettomuuteen kasvaa varskin syksyisin kun lehdet aiheuttavat kaatumisvaaraa, sekä varsikin talvella kun jäätä alkaa olla joka paikassa.

Erittäin tärkeää on myös se, että ulkopaikkakuntalaisille sekä matkailijoille kaupunki näyttäytyy nukkavierulta ja ahdistavalta kun katuvalot eivät öisin pala.

Lisäksi Kotkan maine hyvänä matkailukaupunkina on tällä hetkellä voimakkaassa kasvussa sekä erityisesti puistot kiinnostavat ihmisiä valtavasti Kotkan ulkopuolella.

Ei ole järkevää, että kaupunki joka panostaa saadakseen matkailijoita, tekee aloittelijan mokia säästäessään ihan väärässä paikassa.

Lisäksi ei ole mitään todisteita siitä, että säästöt olisivat mitään muuta kuin virkamiesten tai paikallispolitiikkojen oman kuvitelman tulosta.

Mitään laskelmia siitä, että valojen poissa pitäminen yöllä toisi säästöjä, niin niitä ei ole tuotu julkisuuteen eikä niitä ole voinut tarkastella kriittisesti missään.

Se on tällä hetkellä pelkkä väite, jonka paikkaansa pitävyyttä ei ole todistettu mitenkään.

Valojen palaminen yöllä siis parantaa kaupunkilaisten turvallisuutta ja se lisää myös viihtyvyisyyttä.

Valojen sammuttaminen arkiöisin Kotkan kokoiselle kunnalle on täysin väärä paikka säästää.

On myös hyvin irvokasta, että monet mainoskyltit sekä valot palavat yöllä ja valojen joiden pitäisi suojella sekä antaa tavallisille ihmisille turvaa ovat pois päältä.

Vastuuhenkilö

Jarno Jäppinen

Kotka


Osallistu aloitteeseen

Aloitteeseen ei voi enää osallistua, koska se on jo lähetetty kuntaan.

Osallistu aloitteeseen

Aloitteeseen ei voi enää osallistua, koska se on jo lähetetty kuntaan.
1 Osallistunutta

Osallistuja

1

Kuvaajassa näytetään vain Kuntalaisaloite.fi-palvelussa kerätyt kannatusilmoitukset. Kuvaaja päivittyy vuorokauden vaihtuessa.
Voit upottaa kuvaajan omille verkkosivuillesi täältä.