Sisältöön | Selaa aloitteita | Ohje | Tulosta

Rakennusvalvonnan viranomaistehtävien keskittäminen (Hamina, Miehikkälä, Virolahti)

Hamina Kuntalaisaloite
Julkaistu 
3.10.2018
Kerää osallistujia
Lähetetty kuntaan 
18.10.2018
Lähetetty kuntaan 
18.10.2018

Aloitteen sisältö

Me allekirjoittaneet Haminan kaupungin äänioikeutetut asukkaat kuntalaisaloitteena esitämme, että Haminan kaupunki viipymättä ryhtyy toimenpiteisiin yhdessä Miehikkälän ja Virolahden kuntien kanssa rakennusvalvonnan viranomaistehtävien hoitamiseksi Haminan kaupungin organisaatiossa kaikkien edellä mainittujen kuntien osalta.
Perusteluna aloitteelle seuraavaa:
Kolmen kunnan alue muodostaa toiminnallisen kokonaisuuden, jossa asuminen, työssäkäynti, talouselämä, opiskelu ja harrastaminen nivoutuvat sujuvasti yhteen.
Virolahden Vaalimaalla on käynnissä suuria liiketaloudellisia rakennushankkeita ja muuallakin käynnistymässä asuintalokohteita, joissa tarvitaan viranomaisten panosta hankkeiden saattamiseksi onnistuneesti maaliin.
Virolahden ja Miehikkälän alueella on rakennusvalvonta tällä hetkellä suurten haasteiden edessä resurssipulan vuoksi. Kaakon asia on kuntien yhteinen intressi.
Tavoitteena on toimiva ja luotettava toimintatapa, joka turvaisi erilaisten rakennushankkeiden toteuttamisen ja niihin liittyvät laadukkaat viranomaispalvelut kuntalaisille ja kunnissa toimiville sekä tuleville yrityksille.

Vastuuhenkilöt

Jarmo Linturi

Hamina

Ari Lekander

Hamina


Osallistu aloitteeseen

Aloitteeseen ei voi enää osallistua, koska se on jo lähetetty kuntaan.

Osallistu aloitteeseen

Aloitteeseen ei voi enää osallistua, koska se on jo lähetetty kuntaan.
12 Osallistunutta

Osallistujat

12

Kuvaajassa näytetään vain Kuntalaisaloite.fi-palvelussa kerätyt kannatusilmoitukset. Kuvaaja päivittyy vuorokauden vaihtuessa.
Voit upottaa kuvaajan omille verkkosivuillesi täältä.