Sisältöön | Selaa aloitteita | Ohje | Tulosta

Järvenpäähän tarvitaan lisää ulkotreenitelineitä!

Järvenpää Kuntalaisaloite
Julkaistu 
6.7.2018
Lähetetty kuntaan 
11.7.2018
Lähetetty kuntaan 
11.7.2018

Aloitteen sisältö

Ulkotreenitelineet mahdollistavat kaikille avoimen ilmaisen lihaskuntoharjoittelupaikan, joten ne olisivat edullinen sijoitus kuntalaisten terveyteen ja hyvinvointiin.

Telineitä voitaisiin sijoittaa esimerkiksi muiden urheilupaikkojen läheisyyteen ja lasten leikkipuistojen läheisyyteen. Leikkupuistojen läheisyydessä olevilla telineillä vanhemmat voisivat treenata samaan aikaan, kun lapset leikkivät omilla telineillään. Tällöin vanhemmat antaisivat myös liikunnallisen mallin lapsilleen.

Hyviä alueita tämänlaisille telineille voisi olla esimerkiksi Järvenpään lukion koriskentän läheiset viheralueet, Pajalanpihan päiväkodin vieressä oleva niittyaukea tai Koivusaaren yläasteen futiskentän vieressä oleva nurmikaistale.

Street Workout on vapaamuotoista omalla kehonpainolla tehtävää lihaskuntoharjoittelua. Laji on maailmalla kovassa nosteessa ja esimerkiksi Itä-Euroopassa ja Yhdysvalloissa monet puistot ovat täynnä treenaavia ihmisiä. Laji sopii kaikille – lapsille, nuorille, aikuisille ja ikääntyville, koska kehonpainolla voidaan tehdä rajattomasti erilaisia helpompia ja vaikeampia liikkeitä.

Suomen Street Workout ry edistää ulkotreenaamista Suomessa ja se on suunnitellut suomalaisen Puuha Group Oy:n kanssa tuotelinjaston. Kyseistä telinekokonaisuutta käytetään Street Workoutin SM-kisoissa eli se tarjoaisi matalan kynnyksen lihaskuntoharjoittelupaikan lisäksi myös mahdollisuuden harrastaa street workoutia kilpaurheilumielessä.

Aloitteen lisätiedot

Vastuuhenkilö

Marcus Otronen

Järvenpää


Tilaa sähköpostitiedotteet