Sisältöön | Selaa aloitteita | Ohje | Tulosta

Jalkakäytävä Kotikonnuntieltä Moisonaukean suuntaan

Lempäälä Kuntalaisaloite
Julkaistu 
9.10.2017
Lähetetty kuntaan 
10.10.2017
Lähetetty kuntaan 
10.10.2017

Aloitteen sisältö

Esitämme, että Moisionaukealle keskustan puoleiseen päätyyn rakennetaan jalkakäytävä, joka ulottuu Kotikonnuntieltä rautatiesiltaa edeltävälle suojatielle (eli Mutkatielle) asti.

Kotikonnuntiellä on tällä hetkellä kolme asuinkiinteistöä, joissa asuu viisi pientä lasta. Pienten lasten ja vaunujen kanssa kuljetaan päivittäin useita kertoja joko Kotikonnuntieltä 1) Tampereentien yli (ei suojatietä ja huono osin puiden peittämä näkymä), 2) Moisionaukean ja Tampereentien risteyksessä olevan liikenteenjakajan yli (vaarallinen risteys ja vilkas liikenne) ja siitä Tampereentien piennarta pitkin Moision kouluun johtavalle alikululle tai 3) Moisionaukean autotien piennarta pitkin (kapea tie, ei varsinaista merkattua piennaraluetta ja kahdensuuntainen liikenne). Kiinteistöjen asukkaiden lisäksi näitä reittejä käyttävät kymmenet koululaiset ja muut lenkkeilijät päivittäin.

Tulevaisuudessa lapset tulevat liikkumaan itsenäisesti kouluun ja harrastuksiin. Minkäänlaista turvallista kulkureittiä ja tienylityspaikkaa ei tällä hetkellä ole. Lähivuosina kiinteistöistä ei myöskään ole mahdollisuutta lakisääteiseen turvalliseen koulutiehen ilman kunnan järjestämää koulukuljetusta - mikä vaikuttaa hullulta kun koulu on parin sadan metrin päässä. Erityisesti liukkaan ja pimeän aikaan lähtö kiinteistöiltä jalkaisin aiheuttaa toistuvasti vaaratilanteita autoilijoiden kanssa.

Olemme aiemmin jättäneet kuntalaisaloitteen suojatien rakentamiseksi Kotikonnuntieltä Tampereentien yli tien toisella puolella olevalle kevyenliikenteen väylälle, mutta koska kyseessä on valtion tie, kyseinen aloite ei edennyt kunnassa ja ELY-keskus vetosi määrärahojen puutteeseen. Olemme tietoisia alueelle suunnitteilla olevasta kaavahankkeesta, mutta kaavamuutos ei ratkaise Kotikonnuntiellä asuvien edellä kuvattua ongelmaa. Olemme konsultoineet asiassa kunnan suunnittelupäällikköä Timo Nevalaa, joka myönsi ongelman ja lupasi viedä asiaa omalta osaltaan eteenpäin.

Aloitteen lisätiedot

Vastuuhenkilö

Reetta Kalliomeri

Lempäälä


Tilaa sähköpostitiedotteet