Sisältöön | Selaa aloitteita | Ohje | Tulosta

Sorsakosken koulu säilytettävä!

Leppävirta Kuntalaisaloite
Julkaistu 
24.11.2016
Kerää osallistujia
Lähetetty kuntaan 
Kerää osallistujia

Aloitteen sisältö

Aloite Sorsakosken koulun säilyttämiseen kyläkouluna. Mittavista investoinneista (mm. maalämpö, vesikattoremontti) huolimatta on koulumme jälleen lakkautusuhan alla. Me Sorsakosken kyläläiset emme ymmärrä tätä jo vainolta tuntuvaa painostusta kouluasiassa. Kylällä on ollut riittävästi lapsia aina koulussa, eikä lähivuosinakaan dramaattista laskua ole odotettavissa. Sorsakosken koulu ei ole perinteinen vanha puurakenteinen kyläkoulu, vaan jykevä kivirakennus, jonka soveltuvuutta mihinkään muuhun käyttöön on vaikea osoittaa. Onko kunnalla todellakin varaa tehdä tällaisia investointeja jo koulutoimenjohtajan näköjään lakkautettavaksi päättämään kouluun? Sorsakoskelaisten ja heidän lastensa, sekä koko kylän tulevaisuuden, käyttäminen Vokkolaan tulevan koulun rakentamisen oikeuttamiseksi on väärin ja loputtava. Kylämme ei ole rinnastettavissa muihin Leppävirran kunnan kyliin historiansakaan vuoksi, kouluja on kunnassa ollut aina useita, mutta ensimmäinen niistä on ollut Sorsakoskella, perustettu 1862, vain Varkaudessa oli yksi ennen tätä koko pohjois-Savossa.

Aloitteen lisätiedot

Vastuuhenkilö

Osallistu aloitteeseen



Osallistujat

337

Kuvaajassa näytetään vain Kuntalaisaloite.fi-palvelussa kerätyt kannatusilmoitukset. Kuvaaja päivittyy vuorokauden vaihtuessa.
Voit upottaa kuvaajan omille verkkosivuillesi täältä.