Sisältöön | Selaa aloitteita | Ohje | Tulosta

Kalajoen uudesta kouluverkkosuunnitelmasta neuvoa-antava kunnallinen kansalaisäänestys

Kalajoki Aloite kunnallisesta kansanäänestyksestä
Julkaistu 
13.2.2016
Kerää osallistujia
Lähetetty kuntaan 
Kerää osallistujia

Aloitteen sisältö

Me allekirjoittaneet Kalajoen kaupunkilaiset esitämme, että Kalajoen kaupunginvaltuusto tekee uutta kouluverkkoa koskevat muodostamis- ja rakentamispäätökset vasta, kun kaupunkilaisten mielipidettä on kuultu. Mielipiteiden kuulemista varten vaadimme, että yhtenäiskoulun puolesta/vastaan järjestetään kunnallinen neuvoa-antava kansanäänestys mahdollisimman pian sen jälkeen, kun tämän aloitteen on allekirjoittanut 5% Kalajoen äänioikeutetuista asukkaista.

Äänestys vaihtoehdot:

1. Haluamme että Kalajoelle rakennetaan 1000 oppilaan yhtenäiskoulu (lisäksi lukio sen yhteyteen, 300 oppilasta)

2. Haluamme, että Merenojan koulu säilyy vain 7-9 luokkalaisten ja lukiolaisten opinahjona. Alakoulut toteutetaan valtuuston tarkasti harkitulla päätöksellä, tarkkojen laskelmien jälkeen, eri sijaintiin.

Koska kyseessä on koko kaupunkia suuresti koskeva asia, me kaupunkilaisina haluamme olla yhdessä vaikuttamassa siihen, mihin satsaamme verovarojamme. Pidämme tärkeimpänä seikkana koululaisten oikeutta turvalliseen sekä inhimillisen kokoiseen oppimisympäristöön.

Vastuuhenkilöt

Aatos Salmu

Kalajoki

Arja Elina Isokääntä

Kalajoki


Ota yhteyttä aloitteen vastuuhenkilöihin

Osallistu aloitteeseen


Vain kunnan äänioikeutetut asukkaat voivat osallistua tähän aloitteeseen. Osallistuminen vaatii vahvan tunnistautumisen.

Osallistu aloitteeseen

Vain kunnan äänioikeutetut asukkaat voivat osallistua tähän aloitteeseen. Osallistuminen vaatii vahvan tunnistautumisen.
183 Osallistunutta
155 nimeä julkaistu palvelussa
28 nimeä ei julkaistu palvelussa

Osallistujat

183
155 nimeä julkaistu palvelussa
28 nimeä ei julkaistu palvelussa

Kannatusilmoituksia tässä palvelussa 183

Kuvaajassa näytetään vain Kuntalaisaloite.fi-palvelussa kerätyt kannatusilmoitukset. Kuvaaja päivittyy vuorokauden vaihtuessa.
Voit upottaa kuvaajan omille verkkosivuillesi täältä.